Elena Kochetkovan väitöstilaisuus 27.5.2017 (valtiotiede)
Elena Kochetkova väittelee 27.5.2017 kello 10 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The Soviet Forestry Industry in the 1950s and 1960s - A Project of Modernization and Technology Transfer from Finland".
Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Unioninkatu 34, Helsinki (kolmas kerros).
Vastaväittäjänä on Associate Professor Mats Fridlund, Aalto University, ja kustoksena on professori Sakari Heikkinen.
http://agricola.utu.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/tapahtuma/2119/
***
Tämä väitöskirja tarkastelee teknologian siirtoa länsimaista (erityisesti Suomesta) Neuvostoliiton metsäteollisuuteen Nikita Hru t ovin modernisaatiopolitiikan kaudella 1950- ja 1960-luvuilla. Ajanjakso on merkittävä osa Neuvostoliiton modernisaation historiaa, sillä aikakautta leimasivat erilaiset suunnitelmat ja pyrkimykset saavuttaa ja ohittaa Amerikka . Toisen maailmasodan jälkeen Neuvostoliitto oli länsimaisia kilpailijoitaan jäljessä teknillisessä osaamisessa sekä uusien ja edistyneiden tekniikoiden kehittämisessä. Siksi teknologian siirtoa kehittyneistä talouksista pidettiin tärkeänä keinona Neuvostoliiton vanhakantaisen metsäteollisuuden uudistamisessa. Lännen ja idän kilpailusta ja ideologisesta vastakkainasettelusta huolimatta Hru t ovin politiikka pyrki tuomaan maahan länsimaisia teknologioita eri muodoissaan. Vaikka Neuvostoliitto solmi sopimuksia tieteellis-teknillisestä yhteistyöstä eri valtioiden kanssa, oli sellu- ja paperiteollisuudessa modernin teknologian päälähteenä puolueeton Suomi, joka oli Neuvostoliitolle ikkuna lännen teknologiaan. Myydessään Neuvostoliitolle suuren määrän tekniikoita clearing-kaupalla ja tarjotessaan asiantuntijuutta tieteellis-teknologiseen yhteistyöhön puitteissa Suomi oli ainutkertainen esimerkki kylmän sodan itä-länsisuhteista.
Väitöskirjassa tutkitaan, mikä merkitys teknologian siirolla rautaesiripun yli oli Neuvostoliiton metsäteollisuuden modernisaatiossa vuosina 1955-1964.
Miten teknillinen yhteistyö Neuvostoliiton ja länsimaan välillä oli organisoitu kylmän sodan kontekstissa? Millä tavoin ja missä muodoissa neuvostoliittolaiset instituutiot ja insinöörit tuottivat maahan uusia teknologioita? Miten pidemmälle kehitettyjä koneistoja ja uudenlaista asiantuntijuutta otettiin käyttöön? Miten moderneja teknologioita kyettiin hyödyntämään Neuvostoliiton olosuhteissa, ja miten kansallinen tutkimus Neuvostoliitossa kehittyi? Auttoivatko maahan tuodut teknologiat uudistamaan koneistoja, käynnistämään uutta tuotantoa ja kehittämään teollisuudenaloja, kuten oli odotettu, ja miksi? Kykenikö Neuvostoliitto kaiken kaikkiaan modernisoimaan teollisuuttansa näissä olosuhteissa? Vastatessaan edellä mainittuihin kysymyksiin tutkimus sivuaa myös varhaisempia ajanjaksoja ja pyrkii näin nostamaan esille jatkuvuuksia ja katkoksia eri historiallisten vaiheiden ja prosessien välillä.
Tutkimus nojaa laajaan arkistoaineistojen ja julkaistujen lähteiden kokonaisuuteen ja sen pääkohteena on metsäteollisuus, joka oli Hru t ovin modernisaatiokauden avainaloja ja monien odotusten perusta. Neuvostoliitossa uskottiin, että maan teknologinen edistyminen oli välttämätöntä paperin ja selluloosan tuotannon kasvattamiseksi sekä näiden tuotteiden kulutukseen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi. Tämän ohella metsäteollisuus toimi puolivalmisteiden toimittajana useammalle siviili- ja sotateollisuusalalle, joista jälkimmäiset olivat erityisen merkittävässä asemassa kylmän sodan aikana. Neuvostoliiton alueisiin toisen maailmansodan jälkeen liitetyt tuotantolaitokset (erityisesti Suomesta ja Baltian maista) tekivät mahdolliseksi uudentyyppisen sellun tuotannon. Näiden tuotantolaitosten modernisoiminen ja tuotannon käynnistäminen muualla maassa katsottiin ratkaisevaksi tekijäksi myös muiden teollisuudenalojen kehittämisessä. Kylmän sodan metsäteollisuuden teknologioita tuleekin tarkastella eräänlaisina vaihdon areenoina ( a site of exchange ), jotka mahdollistivat eri toimialojen, insinöörien, tieteenharjoittajien ja instituutioiden yhteistyön.
Tämä tutkimus havainnollistaa suomalaisten ja Suomen kautta tuotujen länsimaisten teknologioiden merkittävää roolia Neuvostoliiton taloudessa, joka kuitenkin lopulta jäi teknologian siirrosta riippuvaiseksi. Vaikka neuvostojohdon pyrkimyksenä oli luoda oma teknologinen perusosaaminen ja siihen nojaava modernien teknologioiden tuotanto, menestyivät neuvostoliittolaiset insinöörit lähinnä länsivalloista tuotujen teknologioiden käyttöönotossa mutta eivät omien teknologioiden kehittämisessä. Neuvostoliton teollisuus jäi riippuvaiseksi yhteistyöstä muiden maiden kanssa. Pääsyynä tähän oli tuotantolaitosten puutteellinen varustaminen raaka-aineilla sekä raja-aidat instituutioiden välillä. Teknologioita pystyttiin ottamaan käyttöön onnistuneesti vain silloin, kun kaikki teknilliset yksityiskohdat, koneistot ja teknologian hyödyntämiseen vaadittava asiantuntijuus siirrettiin. Huomionarvoista on myös se, että teknologian siirto eräänlaisena kulttuurisen kohtaamisen muotona vaikutti insinöörien ja tieteenharjoittajien ajatteluun ja antoi heille uudenlaisia lähtökohtia tarkastella johtamista ja työelämän käytäntöjä neuvostojärjestelmässä.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.