Metsähistorian Seuran opintoretkeily suuntautui itärajan taakse. Matkan pääkohteita olivat Saimaan kanava, Lintulan (Raivolan) lehtikuusikko sekä Pietarin metsäakatemia ja sen metsäasema Lisinossa. Muita aiheita olivat mm. Karjalan kannaksen metsä- ja kulttuurihistoria, Pietarin suomalaisten historia ja Inkerinmaan historia. Ohjelma sivun lopussa.
11.–13.9.2008 Pietari ja Kannas
Onnella ei ole ajatuksia
(Tuulikki Hallan matkakertomus, Susikko 3/2008, s. 6-9.)
...kirjoitti Edith Södergran 1900-luvun alku-puolella, ehkä Raivolan huvilassaan Kannaksella. A. K. Cajander liikkui 1910-luvun kesäisillä tutkimusmatkoillaan samoissa maisemissa ja kirjoitti vaimolleen Lainalle useita kirjeitä, pyytäen milloin lähettämään vaatearkkua tai tiedottaakseen rahatilanteesta: ”yövytään 30-metristen kuusten ja mäntyjen juurella, matka on tullut huokeaksi, rahoja en tarvitse.” Kannakselta, sieltä jostain, tulivat myöhemmin myös lukemattomien tuntemattomien sotilaiden viestit kenttäpostina läheisilleen: ”En tiedä, mikä päivä se on ite kullakin viimeinen, mutta Jumalan apuun luottaen toivon kuitenkin, että kaikesta tästä selvitään hyvin ja että elävänä vielä näkisimme toisemme.”
Rajan taakse
Kun uusi raja sodan jälkeen vedettiin, piirtyi sen myötä monta muutakin rajaa: niemiin, notkelmiin, karttoihin, mieleen, kieleen. Näiden rajojen ylitykseen Metsähistorian Seuran opintoretkeläiset lähtevät syyskuisena aamuna 2008. Yhdessä ylitämme ensimmäisen rajan kunniallisesti Venäjän tullin kautta; tiukassa aakkosjärjestyksessä ja tarkassa jonossa selviämme muodollisuuksista kohtuullisessa ajassa.
Rajan takaa aukenee vuonna 1856 avattu Saimaan kanava. Ennen kanavan avaamista vesisahojen laudat kuljetettiin veneellä ja hevosella kohti Viipuria, ja tiestölle tämä oli suuri rasite. Kanavan laitoja myötäillen saavumme Viipuriin, jossa vesi sotavuosina koitui kokemattoman joukon kohtaloksi: vesi selän takana, vesi ympärillä koitti Viipurin viimeinen päivä puolustuksen murentuessa kesällä 1944.
Kun hotelli Drusban monta haarukkaa ja veistä vaatineesta tukevasta lounaasta on selvitty, matka jatkuu sodan melskeissä syvemmälle Kannaksen maisemiin. Pietarin tien varressa leviävät suuret suot pienine suolampineen. Helmikuussa 1940 lumisella suolla taisteltiin lähes ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Taasio-lammelle kaatui kaksi kolmasosaa joukkueen miehistöstä. Nyt mäntykangas on rauhallinen, vain jokunen sienestäjä kuljeskelee katse maahan luotuna. Kertooko maisema hänelle mitään? Täällä asuvat uudet ihmiset, uusi kieli, uusi kulttuuri. Ne eivät kanna jälkiä meistä.
Pietarin probka
Ensimmäinen matkapäivä hiipuu iltaan. Bussi lipuu yhä hiljenevällä tempolla Pietaria kohti, läpi kolossaalisten betonilähiöiden ja rapistuneiden puutalojen keskustan ruuhkiin. Pietarissa kilometrit ovat hitaampia kuin Suomessa, ja ruuhkasta johtuen myöhästymme hieman Pietarin valtiollisen metsäteknillisen akatemian vastaanotosta.
Aleksanteri I:n vuonna 1803 perustama akatemia kouluttaa nykyisin 8000 opiskelijaa eri puolilta maailmaa, niin Venäjältä, Aasiasta kuin Euroopastakin. Luvut jatkuvat mahtavina: 9 tiedekuntaa, kirjaston 15 miljoonaa nidettä ja 64 hehtaarin puulajipuisto satoine puu- ja pensaslajeineen tarjoavat hyvän oppimis-ympäristön. Akatemialla oma myös oma opetus- ja koetila Lisinossa, sekin tsaarin entisiä metsästysalueita.
Professori Evgeny Kusnetsov esitteli Pietarin metsäakatemiaa.
Uusin – ja suosituin – opintolinja sisältää maisemansuunnittelua, puutarhan - ja puistonhoitoa. Yhteistyötä akatemia tekee yli rajojen, myös suomalaisten oppilaitosten kanssa. Suomalaiset liittyvät kiinteästi myös akatemian varhaisempiin vaiheisiin: muutamia suomalaisia opiskeli metsänhoitajiksi täällä jo 1850-luvuilla, ja valmistuttuaan he työskentelivät mm. maanmittauksen ja metsänhoidon ylihallituksessa.
Aamulla Lisinossa käynnin sijaan ohjelmassa on antoisa kiertoajelu Pietarissa. Bussin ikkunassa piirtyvät niin Katariina Suuren tyttökoulun Smolnan aatelisneidot; Spalernaja-katu 25:n vankila, jossa suomalaiset poliitikot ja jääkärit aikoinaan viruivat; 38–41:ssä sijainnut keisarillinen chevalier-rykmentin tyyssija, jossa Mannerheimkin asteli. Ja
menneen Pietarin kadut vilisemässä suomalaisia: nuohoojia, vossikoita, valimotyöntekijöitä, joiden asumukset aika on pyyhkinyt pois kaupungin kartalta. Sitten ikuisen tulen Mars-kenttä, Paavali I:n linna ja kesäpuisto, jonka vanhoja puita ei hakattu edes Leningradin piirityksen aikana. Vasilin saari, vihreä Talvipalatsi Nevan rantamailla, Iisakin kirkko, taideakatemia, palatsit, … Pietarin tarjonta on mykistyttävä.
Kello viiden kuorma-autot
Pietarin liikennetulpat, probkat, jäävät taakse, loistelias historiallinen keskusta vaihettuu bussin ikkunassa vääjäämättä taas betonitorneiksi ja rapistuviksi puutaloiksi. Sitten tie kapenee; tätä tietä ajettiin ennen ”kuorma-autolla joukko-hautaan”. Vuosina 1934–41 päivittäin kello viisi sinivihreät ikkunattomat autot, joiden kylkiin oli maalattu teksti: makkaraa, lihaa, konditoriatuotteita, ajoivat kammottavan lastinsa tänne metsän siimekseen.
Levasovon metsähautausmaan portilla julmaa koneistoa symboloiva patsas rusentaa kaiken inhimillisen. Pienessä metsikössä lepää tuhansia Stalinin vainojen aikana teloitettuja ihmisiä. Täällä rajat ovat joskus kylväneet kuolemaa; kauniiksi ja hyväksi aiottu ihanne onkin jossain ihmisyyden rajavyöhykkeellä saanut hirveän muodon.
Levasovon metsähautausmaalle on haudattu 47 000 Stalinin vainojen uhria.
Hautausmaalla kulkiessa toivon rajaa on vaikea löytää. Mieleen nousee vain ajatus juutalaisen filosofin Emmanuel Levinasin etiikasta, jossa me kaikki olemme vastuussa toisistamme. Se on raskas ajatus, mutta ehkä sittenkin ainoa oikea. Mitä minä teen nyt, ettei tällaista tapahdu? Mitä pieniä, hyviä, oikeita, rohkeita tekoja – sinulle? Ettei tarvitsisi kirjoittaa paaseihin: ”Tämä merkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana.” Ei enää merkkejä kenellekään, milloinkaan?
Venäläistä samppanjaa ja Vakavasti otettavaa salaattia
Illaksi saavumme kaunista rantatietä pitkin Terijoelle. Kun illallisella tarjotaan vakavasti otettavaa salaattia ja kuohuviinikin hieman virtaa ennen ja jälkeen, kukaan voi olla hilpeytymättä. Teemme pienen iltakävelyn Terijoen osin jo markkinahengen kadottamille rantahiekoille. Terijoki, tuo parantoloiden luvattu tyyssija, luo meillekin välittömästi uuden identiteetin. Kaksi venäläistä naista naapurihotellista kävelee rantapolulla vastaan ja mietiskelee ääneen, kuinka ”iso ryhmä toisesta parantolasta” on myös nauttimassa syksyisestä illasta.
Täällä niitä lehtikuusia humisee
Aamulla suuntaamme kohti Lintulan, Raivolan, kuulua lehtikuusikkoa. Venäläisestä palvelusta voi olla montaa mieltä, mutta siinä vaiheessa, kun kaiken maailman viinaksilla varustettu ”kauppa-auto” ajaa meitä takaa, kiilaa tien reunaan, ja lupaa pistää putiikin pystyyn lehtikuusikossa, on uskottava, että tällaiseen Suomessa ei kyetä.
Retkeläiset ryhmäkuvassa Lintulan lehtikuusikon portilla.
Lintulan lehtikuusikko perustettiin laivanrakennuksen tarpeisiin vuonna 1738, kun Venäjällä laivanrakennus-metsien asiantuntijana toiminut metsän-hoitaja F. G. Fockel löysi lehtikuusen kasvatukselle soveliaan paikan Lintulan-joen varresta. Tuolloin kylvettyjä ja istutettuja puita ei laivanrakennukseen juuri käytetty, sillä puulaivojen aika väistyi ennen kuin rungot olivat rakennus-mitassa – lukuun ottamatta niitä 30 runkoa, jotka toimitettiin vuonna 1996 Pietarin laivaston 300-vuotisjuhliin. Nykyisin lehtikuusikko kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Kohotelles-samme matkamaljoja näiden yli 40-metristen puuvanhusten juurella, on pakko sanoa, että vaikka Volter Kilven Alastalon salissa -teoksessa kehutaan Kurun korpien ja manterien mastopuita, niin täällä ne vasta puut ovat!
Matti Leikola kertoi Lintulan lehtikuusikon historiasta.
Paluumatka Viipuriin sujuu liikenne-onnettomuuden aiheuttamassa ruuhkassa. Yhtäkkiä kahden kaistan sijaan autoja onkin monta kaistallista. Venäläisessä ruuhkamatematiikassa vivahtaa antiikin filosofi Parmenideen ykseyden ajatus: Parmenideen kuuluisa nuoli ei koskaan saavuta juoksijaa, ja Venäjällä matka pitenee, vaikka mennään eteenpäin. Autojen suikkiessa eteen, sivulle ja taakse, on aikaa katsella tienvarren metsissä näkyvää sienestäjäruuhkaa.
Viipurin Pyöreässä Tornissa nautimme lounaan. Historiallinen miljöö, seinätekstit ja -piirrokset, musiikki tuovat ensikertalaisellekin kaiun menneistä juhlista, jolloin ”pyöreen tornin hämärässä, pöydässä niin hilpeässä, ilo oli irrallaan”. Opintomatkan tavoite ja tarkoitus lienee Perikleen sanoin täyttynyt: ”Sivistynyt ihminen on hyvällä tuulella”.
Pietarissa Hotelli Moskovan edustalla nähtiin historiallinen näytelmä.
Lämpimät kiitokset kaikkien retkeläisten puolesta kuljettajallemme Indrikille, jonka ammattitaito ja huolenpito tekivät kaikesta matkanteosta turvallista ja hyväntuulista. Oli ilo istua bussissa.
Kiitokset myös matkanjohtaja Markku Rauhalahdelle sekä asiantuntijoille: Jyrki Paaskoskelle ja Matti Ponsille – sekä kaikille matkatovereille – taas kerran hauskasta ja antoisasta matkasta.
teksti Tuulikki Halla, kuvat Markku Rauhalahti
Metsähistorian Seuran opintomatka Karjalan Kannakselle, Pietariin ja Lisinoon 11-13.9.2008
OHJELMA:
Torstai 11.9.
4.30 Lähtö Tampereelta (Vanhan kirkon edestä); Tilausliikenne V-H Tuovinen Oy:n bussi
7 Lähtö Helsingistä (Elielinaukion tilausajopysäkiltä); reitti Helsinki - Kouvola (noin 9.15) - Lappeenranta (noin 10.15) - Nuijamaa
14 (noin) Lounas, Hotelli Drusba, Viipuri
Sotahistoriakohde ent. Muolaassa
18 Pietarin valtiollinen metsäteknillinen akatemia; Institutskij per. 5, 194021 Pietari
20 Majoittuminen; Hotelli Moscow, 2, Alexander Nevsky sq.
20.30 Päivällinen
Perjantai 12.9.
7.30 Aamiainen ja lähtö kohti Lisinoa
10.30 Lisinon metsäopisto ja opetusleshoz; Pietarin valtiollisen metsäteknillisen akatemian opetus- ja koeaesema (vrt. Suomen ”Hyytiälä”) (noin 80 km Pietarista lounaaseen Tosnon eli Tusinan piirissä); lounas Lisinossa tai läheisyydessä.
14 Ajo Terijoelle
Levasovon metsähautausmaa (mikäli aikataulu sallii)
18 (noin) Majoittuminen ja päivällinen; Hotelli Gelios, Terijoki
Iltakävely Terijoella
Lauantai, 13.9.
8 Aamiainen ja lähtö kohti Raivolaa
Raivola, Lintulan lehtikuusikko
13 Lounas; Viipurin Pyöreä Torni
Saimaan kanava ja sen historia
16 Nuijamaa, rajan ylitys
21 Saapuminen Helsinkiin
23 Saapuminen Tampereelle
Matkan varrella tietoiskuja Kannaksen, Pietarin ja Inkerinmaan kulttuurista ja historiasta
Matkanjohtaja: Markku Rauhalahti, 050-68980; rauhalahti@kolumbus.fi; assistenttina Leena Paaskoski
Asiantuntijat: FT Jyrki Paaskoski ja MH Matti Ponsi